6.12.2012

Olen tuunaillut viime päivät:
 Kaveri antoi kassillisen vaateita tyttärelle. Siellä oli tällaine pitkä farkkuhame. 
Kankaan väri oli niin kiva että päätin kokeilla, osaisinko tehdä siitä itselleni hameen.

Hamehan oli hirmun pieni kooltaan, joten tein näin:
Leikkasin helmaa reilusti lyhyemmksi ja poistin vyötärönauhan.
 

Leikkasin hameen etukappaleesta n 10 cm leveän kaistaleen irti. 
Tein saman myös takakappaleella, tosin siten, että takataskut jäivät ehjiksi, eli suikalointi on lähellä sivusaumaa, kuitenkin sillai, että sivulle jäi n 2cm yksinkertaista kangasta.(sauman kohta on liian paksu ommeltavaksi miun ompelukoneella.)

Sitten leikkasin aiemmin poikkaistusta helmasta tällaisia suikaleita. Seuraavaksi neulasin kiilamaiset palat hameeseen, kaksi etukappaleelle ja kaksi takakappaleelle.
 Tikkasin saumat keltaisella langalla  ja käänsin helman.

Hame kaipasi vielä "jotain jippoa" joten kaivelin pitsivarastoani ja
 siellä olikin valmiina odottamassa auringonkeltainen pitsiliina. 
Ompelin sen hameen helmaan.

 Jatkoin hameen vyötärönauhaa käyttämäll irtiratkottua kaistaletta kaavana.
 Koska entinen vyötärönauha näytti nuhjuiselta (siinä oli jokin keinomokkapinta)
 mutta siinä oli hyvä kiinnityssysteemi, käänsin sen toisinpäin ja neulasin ja ompelin kiinni.
 Nappikopasta löytyi pitsiliinan värinen nappi, se pääsi käyttöön.

Valmis hame on niiiiiin miun näköinen, tästä tulee varmasti suosikkivaate,
 paksujen sukkisten ja nilkkureiden kanssa :)

 Tyttö löysi talvikengät kirpparilta, hinta kolme euroa. 
Lämpimän oloiset, tuumasin. Ja ne lähti mukaan.
Väri on aika erikoinen :) Jotain niihinkin piti keksiä.
  

Huopaa, rihmaa, erikeeperiä ja vähän hilettä.
 Tyttö leikkasi rusetit ja ompeli niihin keskiosat.
 Mie harsin ne sitten kiinni kenkiin pienillä pistoilla.
 Tyttö töpötteli niihin vielä liimaa ja hilettä. 
Ovat nyt aika söpöset <3 br="br">

Tällainen laukku oli kirppiksellä 50 senttiä, mukaanhan se lähti. 
Se ei vielä silloin tiennyt, että se pääsee muutokseen mukaan. Laukku oli hassun mallinen, 
ylöspäin levenevä, ryhditön ja epämiellyttävän kapea pohjastaan.
Eli tosi tylsä.
Siinä oli kuitenkin laadukkaan oloiset kiinnittimet ja hihna.
 Myös laukun materiaali tuntui lujalta.


Tein yläreunaan reilut vekit, ompelin ne kiinni käsin, koska materiaalista 
tuli melkoisen paksu taitosten takia. 
Laukun läpän nurkkiin laittelin sisäpuolelle vähän tikkejä, jotta siitä tuli muhkeampi.

Yläreunassa olevat taskut saivat ulkonevan muodon ja nyt niitä on helpompi kaivella.

Loppusilauksena kiinnitin läppään kaksi kuvaa, eli pöllön,
 joka istuu oksalla ja tiirailee kärpässientä. 
Näin sain tyhmän tekstin piiloon ja tästä tulee ihan varmasti miun lempilaukku.



1 kommentti:

Hääräämön Laura kirjoitti...

Tosi tyylikäs hame! Hyvä tuunausidea! :)